Venäjä yhdistää balettimaailmaa

Tämänkertaisen blogitekstin kirjoittaja Maria Tissari tuli mukaan Kansallisbaletti 100 -hankkeeseen, koska halusimme tutkia myös suomalaisten ja venäläisten tanssijoiden välistä kirjeenvaihtoa. Hän viimeistelee parhaillaan maisterintutkintoaan venäjän kieleen ja kirjallisuuteen Helsingin yliopistossa.

*****

Mielenkiintoista, että suomalaiset ovat käyneet kirjeenvaihtoa venäläistanssijoiden kanssa ja vieläpä venäjäksi, ajattelin, kun kuulin ensimmäisen kerran Johanna Laakkoselta Kansallisbaletti 100 -tietokirjahankkeesta. Suomalais-venäläinen tanssiyhteistyö oli itselleni entuudestaan tuttua lähinnä nykytanssin kentältä, sillä olin tehnyt pari vuotta sitten Tanssin tiedotuskeskukselle Tanssin Venäjä-ohjelman arviointityön. Siinä missä tiedotuskeskuksen ohjelman arvioinnissa esiintyi kysymys suomalaisten ja venäläisten välisestä kielimuurista, olikin Kansallisbaletti 100 -hankkeen lähtökohtana yhteinen kieli, venäjä, tanssin tekijöiden välillä.

Lähde: Suomen Kansallisoopperan ja -baletin arkisto.

Osa suomalaisesta 1900-luvun alun balettikirjeenvaihdosta on säilynyt viime vuoteen asti tutkijoille mysteerinä, sillä monien arkistoista löytyvien kirjeiden sivuilla vilisevät kyrillisen kaunokirjoituksen koukerot. Teatterimuseon ja Suomen Kansallisoopperan ja -baletin arkistoista löytyi useita kymmeniä venäjänkielisiä kirjeitä ­– siis pelkästään tähän hankkeeseen tutkittujen henkilöiden arkistokansioista. En kuitenkaan ollut ensimmäinen venäjän kielen taitoinen arkistossa kävijä, sillä jotkin kirjeissä esiintyneistä nimistä oli translitteroitu ennen omaa käännösprojektiani. Se, onko nimet selventänyt henkilö ollut meidän vai kirjeen kirjoittajan aikalainen, jäänee mysteeriksi. Käänteentekevää kuitenkin on, että Kansallisbaletti 100 -tietokirjan julkaisun jälkeen kirjeiden sisällöt ovat pääosin venäjää taitamattomankin tanssin tutkijan luettavissa.

Vanhoja, persoonallisia käsialoja

Jos venäjänkieliset kirjeet ovat jääneet tutkijoille mysteereiksi, eivät ne helposti avautuneet minullekaan. Sen lisäksi, että venäjänkielinen ortografia 1900-luvun alussa poikkeaa jonkun verran nykyisestä, on jokaisella lähettäjällä oma erikoislaatuinen käsialansa. Yleiseksi kuvaksi projektista muodostuikin se, että käsialat olivat haasteellisia ja vaativat vieraan kielen opiskelijalta tarkkaa paneutumista. Yhden käden sormilla voi laskea ne kerrat, kun kirjeen sisällön pystyi tulkitsemaan parin lukukerran jälkeen tai eteen sattui kirjoituskoneella kirjoitettu liuska! Tämän blogin kuvituskuvaksi valikoitui yksi näistä mukavista yllätyksistä – helppolukuisista kirjekäsialoista.

Mielestäni suomalaisvenäläinen balettikirjeenvaihto on hieno esimerkki siitä, kuinka Suomessa puhutaan ja on puhuttu venäjää ja näin onnistuttu luomaan pitkäkestoisia, rajat ylittäviä kulttuurisuhteita. Näiden vanhojen papereiden sivuilta oli tulkittavissa balettimaailman toimijoiden välinen kunnioitus, ja niissä noteerattiin erilaisia balettimaailman tapahtumia. Suomentamisen ohessa kirjeet auttoivat minua luomaan kuvaa 1900-luvun alun baletista, ja kiinnostus aiheeseen on muodostunut suureksi. 

Uskon, että työskentely vanhojen kirjeiden parissa jatkuu. Esimerkiksi työn alla oleva graduprojektini Isadora Duncanista ja Sergei Jeseninistä sisältää osin arkistotutkimusta ja sanomalehtien ohella vanhojen kirjeiden läpikäyntiä.

Maria Tissari