Totta vai tarua: aikalaishistoriaa elävien avulla

Kollega Aino Kukkonen kirjoitti Kansallisbaletti100.fi ensimmäisessä blogitekstissä, kuinka innostavaa on olla tekemisissä kuolleiden tanssitaiteilijoiden kanssa. Hän kuvasi, miten edesmenneiden kirjeiden, korttien, valokuvien, muistikirjojen kautta historia alkaa puhua, syttyy eloon.

Minun tutkimuskohteeni on 2000-luvun Kansallisbaletti, tarkemmin Dinna Bjørn’in ja Kenneth Greven johtajakaudet vuosina 2001-2018. Melkein sadan vuoden takaiseen arkistosalapoliisityöhön verrattuna tiedonhakuni on luonteeltaan aivan erilaista.

Digitalisaatio teki lopun kirjeistä, sähkösanomista, telefakseista ja korteista. Myös yksityiset muistiinpanot tallentuvat kauas pilviin. Samalla tietosuojadirektiivit pitävät huolen, että liian tuoreet pöytäkirjat ja työsopimukset eivät aukene ulkopuolisille. Digitalisaatio muutti myös painetun sanan: kulttuuriartikkelit niukkenivat, ensi-ilta-arvioiden merkkimäärät kutistuivat ja niitä monistetaan useampaan lehteen.  

Mutta kuvia ja tallenteita riittää. En vain tiedä, kertooko läjä digikuvia samasta kohteesta enemmän kuin yksi huolella valittu, vaivalla kehitetty ja hyvin arkistoitu mustavalkoinen otos.

Toisin kuin Aino, saan olla tekemisissä elävien ihmisten kanssa. Toukokuun lopulla tapasin ensimmäisen, Dinna Bjørn’in, joka johti Kansallisbalettia vuosina 2001-08. Dinna kertoi säästelemättä kokemuksistaan ummikkotanskalaisena vieraalla maalla, oudolla kielialueella ja tuntemattomassa talossa.

Dinna Bjørn
Dinna Bjørn. Kuva: Heikki Tuuli / Suomen Kansallisooppera ja -baletti

Nenäkkäin istuminen kahvikupin äärellä tuotti ajatuksia ja tietoja, joihin yksinäinen arkistotyö tuskin olisi yltänyt. Parissa tunnissa Bjørn´in johtajakaudesta syntyi ehyt mielikuva.

Mutta onko Dinnan totuus ainoa oikea? Mitä hän muisti, mitä halusi unohtaa? Olisiko minun pitänyt tarkentaa sivulauseen ohimenevää heittoa? Jäikö olennainen teos tai tapahtuma täysin vaille huomiota?

Ikuisuuskysymyksiä historian totuuden penkojalle.

Nyt mietin listaa tulevista haastateltavista. Valinta on kohtalon kysymys, sillä jokaisella on  oma totuutensa. Minullakin, kunhan tämä, toivottavasti ei ikuisuusprojekti, paljastaa elävien lähteiden avustuksella, millaisiin haasteisiin 2000-luvun Kansallisbaletti törmäsi ja mihin saavutuksiin se ylsi.

Raisa Rauhamaa

Kuva: Raisa Rauhamaa