Saako tanssista kiinni?

Nuorena minua viehätti tanssiesityksen hetkellisyys. Ajattelin, että se oli jotakin juuri tanssille ominaista ja koko taidemuodon erityispiirre. Ajatuksiani ruokkivat angloamerikkalaiset tanssikirjoittajat, jotka käyttivät vaikeita e-sanoja: ephemeral, evanescent, evasive

Tanssin ohimenevyys muistuttaa arkielämästä. On mahdotonta havaita kaikki mikä tapahtuu, muuttujia on paljon.  Muistiin voi jäädä liikkeitä, suuntia, kontrasteja, tanssijoiden reaktioita. Heidän olemuksensa, dynamiikkansa. Tanssijoiden ohella mielikuviin painuu myös esityksen visuaalisia ja auditiivisia elementtejä. Assosiaatiot, sympatiat ja antipatiat värittävät havaintoja.  Tulkinnat ovat aina henkilökohtaisia, mutta samalla kulttuuriin ja tanssin traditioihin liittyviä.

Miten tanssitaiteessa teos on olemassa? Jos tanssista on vaikea saada otetta, miten sitä oikein voi tutkia?

Jossain vaiheessa alkoi helpottaa.  Käsitin että on ollut paljon muutakin hetkellistä liikettä, jota yhtäkaikki on voitu tarkastella ja analysoida. Kuten eleitä, tervehdyksiä, leikkejä, rituaaleja. Puhumattakaan, että tanssi olisi ainoa hetkellinen taidemuoto. 

Säilöttyjä liikkeitä

Menneiden aikojen tanssiteoksia ei voi ennallistaa samanlaisiksi, kuin ne joskus ilmenivät.  Se ei ole mahdollista näyttämöllä, saati kirjoitettuna kuvauksena. On tyydyttävä likimääräisyyteen ja usein vielä paljon vähempään.  Fragmentaariseen, epäselvään, sumeaan.  Joskus vain teoksen nimi on säilynyt, mutta myös se kertoo, että jotakin tehtiin ja nähtiin.

Tanssimista on kuvattu filmille lähes 125 vuoden ajan.  Kokonaisia tanssiesityksiä, tai edes katkelmia niistä, on kuitenkin hyvin vähän. Iso muutos tapahtui videotekniikan yleistyttyä 1980-luvulla. Tänään osa taidetanssin traditiota elää ja siirtyy yksittäisten esitysten ja esiintyjien kautta vaikkapa YouTubessa tai Vimeossa.  

Kuva: Tiina Suhonen

Videon aikakaudella voi tuntua ihmeelliseltä, että tanssiteoksia on säilötty myös kirjallisessa muodossa.  Lontoolainen kirjakauppias, kustantaja ja tuottelias tanssikirjoittaja Cyril W. Beaumont (1891–1976) aloitti ennen toista maailmansotaa suurhankkeen. Hänen tavoitteenaan oli koota opas tärkeimmistä baleteista. ”Täydellinen balettien kirja” julkaistiin 1937. Sitä uudistettiin ja laajennettiin sodan jälkeen, ja kaikkiaan Beaumont julkaisi viisi kirjaa baleteista, jotka oli toteutettu 1790–1950-luvuilla. Noin 380 teosta. 

Beaumont esittelee muutamia vähemmän tunnettuja koreografeja, kuten slovenialaisen Pino Mlakarin tai latvialaisen Osvalds Lemanisin. Mukana on myös 25 neuvostobalettia eri tekijöiltä. Vaan ei yhtään suomalaista koreografia. 

Sininen helmi

Kansallisbaletin historiaprojektissa yksi aiheistani liittyy ensimmäiseen kotimaiseen kokoillan balettiin. Sininen helmi sai ensiesityksensä helmikuussa 1931. Musiikin sävelsi Erkki Melartin, ja koreografian teki talon pääkoreografi George Gé. Koko balettikunta pienimpiä koululaisia myöten oli mukana satuaiheisessa esityksessä. Baletista tehtiin myöhemmin uusia versioita.  

Miten Beaumont voisi auttaa minua Sinisessä helmessä? Voin katsoa samanaikaisten ulkomaisten balettien musiikkivalintoja, sisältöjä ja rakenteita ja miettiä ”modernin satubaletin” olemusta. Voin yrittää jäljittää aikalaisten mieltymyksiä ja nuuhkaista ajan henkeä.

Tiina Suhonen