Raisa Rauhamaa

Kuva: Julia Weckman

FK Raisa Rauhamaa on tanssitaiteeseen erikoistunut kulttuuritoimittaja. Hän tuottanut ja toimittanut viikottaisia kulttuuriohjelmia sekä tanssin erikoisohjelmia Yleisradioon vuosina 1990-2012. Tanssin teoriaa ja historiaa hän opetti mm. Avoimessa yliopistossa ja Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksella 1990-luvulla. Rauhamaa on kirjoittanut kritiikkejä ja kulttuuriartikkeleita mm. Helsingin Sanomiin, Finnish Dance Focukseen ja Teatteri&Tanssi+Sirkus-lehteen 1980-luvulta lähtien. Oma tanssiharrastus alkoi 4-vuotiaana jatkuen edelleen.

Kirjaprojektissa hän tutkii suomalaisen baletin 2000-luvun ohjelmistopolitiikkaa ja sen identiteetin muutosta kansallisesta baletista kansainväliseksi taidetuotantolaitokseksi.