Balettitanssijat sodassa

Alf Salin menettää toisen kätensä talvisodassa ja lupaavan solistin ura päättyy siihen. Kesäkuussa 1940 hänelle järjestetään Oopperassa tanssijakollegoiden toimesta lahjaesitys, johon kunniavieras saapuu tyhjä hiha taskussa. Kuvia jatkosodasta: Tanssija Eva Hemming istuu penkillä koristeellisessa esiintymisasussaan miesten välissä ja katsoo iloisesti hymyillen kameraan. Sotainvalidikodin nuoret miehet ovat selvästi hämillään. Kansainvälisen uran 1930-luvulla luonut primaballerina Lucia Nifontova seisoo ulkoilmaesityksensä jälkeen vastatusten tuntemattoman miehen kanssa. Nifontovan kuvatekstissä lukee yksinkertaisesti ”sotasokea ja minä”. Tutkija nieleskelee.  

Joskus on vaikea olla etäinen, kylmänviileä tutkija, vaikka tarkastelee asioita, jotka ovat tapahtuneet noin 80 vuotta sitten ja joiden henkilöitä tai heidän läheisiään ei tunne. Miksi vedet nousevat silmiin? Kuvista välittyy henkilökohtaisen kokemus, joka koskettaa. Balettitanssijan ammatin kehollisuus ja kauneuden ihanne on räikeässä ristiriidassa sodan arjen kanssa – täydellisyyden tavoittelun ja esteettisten elämysten sijaan sodassa kehoja tuhotaan.   

Alkuperäinen kuvateksti: ”Tanssijatar miellyttää”. Tuntematon tanssija esiintymässä Karhumäellä Itä-Karjalassa 8.6.1942. Kuva: H. Harrivirta, SA-Kuva

Millaista oli olla balettitanssija Suomessa 1939–1944?    

Tämän kirjaprojektin myötä olen pohtinut, mitä sota-aika merkitsi balettitanssijalle. Oli pulaa ruoasta, vaatteista, harjoittelu ja näytökset keskeytyivät, eikä niiden jatkumisesta ollut tietoa. Ulkomaille ei voinut lähteä opiskelemaan. Suuri osa Oopperan henkilökunnasta joutui armeijan palvelukseen. Orkesteria ei saatu kasaan. Sotatilan vuoksi välikirjat lakkasivat olemasta voimassa, ja oli lupa esiintyä muuallakin. Nuoren tanssijan urakehitys katkesi lähes viideksi vuodeksi.

Varhaisten balettitanssijoiden muistelmista käy ilmi, kuinka sotien aikana tanssijat kaipasivat ennen kaikkea treenaamaan ja esiintymään. Talvisodan aikana baletin toiminta keskeytyi, mutta jatkosodan aikana pystyttiin järjestämään jonkin verran esityksiä. Naisbaletilla helpointa oli esittää divertissement-ohjelmistoa tai Sylfidit, jossa oli vain yksi miesrooli. Poikkeuksellisesti nähtiin uusia teoksia, kun George Gé vieraili pienoisbalettien illan koreografina helmikuussa 1941. Kun balettimestari Alexander Saxelin sai armeijasta viikon lomaa, hän teki ennätysnopeasti teoksen Lumottu huilu. Se oli ohjelmistossa marraskuusta 1941 tammikuun loppuun 1942 saaden melko runsaasti esityskertoja. Kun miestanssijoita ei ollut saatavilla, niin Oopperan laulajat ja vakinaiset avustajat saivat tehdä siinä miimisiä rooleja. Sen sijaan näytäntökaudella 1942-1943 baletilla esityksiä oli enää neljä ja 1943-1944 ei lainkaan. Balettitanssijat olivat toki mukana sota-ajan suosikkioperetissa, Kreivitär Mariza, jonka ohjaus oli erityisen tanssipainotteinen. Esitys vietiin myös rintamakiertueelle 1944.

Talvisodan pommituksissa oopperatalo kärsi vaurioita, mutta lahjoituksena saadut uudet katsomon tuolit säilyivät onneksi ehjinä. Jatkosodan aikaisissa suurpommituksissa helmikuussa 1944 rikkoutuivat mm. ikkunat, lämpiön kristallikruunut ja peilejä. Viranomaisten määräysten mukaan keväällä 1944 näytöksiä sai antaa enää vain valoisan aikaan lauantaisin ja sunnuntaisin. Välillä esiintyjät ja yleisö joutuivat menemään kiireesti yhdessä Oopperan kellariin pommisuojaan. Vaara ohi -merkin jälkeen esitystä jatkettiin siitä, mihin jäätiin. Kansanhuoltoministeriö ymmärsi balettitanssijan työn rankkuuden. Kun ruokaa säännösteltiin, kevyet ballerinat olivat oikeutettuja saamaan raskaanpuoleisen työn tekijän C-kortin, kun oopperalaulajille tuli kevyen, henkisen työn B-kortti, mikä kuulemma kismitti erityisesti isoja bassoja.  

50. Asemiesilta Helsingin Messuhallissa 11.3.1943 klo 19.30-21.30. Oopperan baletti esittämässä kirjeenkantajain tanssia. Saksalaisen mallin mukaiset asemiesillat oli tarkoitettu mielialan kohottamiseen ja ne radioitiin suorina lähetyksinä. Kuva: Esko Manninen, SA-Kuva

Jatkosodan aikana esiintymistilaisuuksia avautui Oopperan ulkopuolella. Tällaisia olivat esimerkiksi Suomen Tanssitaiteilijain Liiton (nyk. STST) näytökset, kotirintaman hyväntekeväisyystilaisuudet, Asemiesillat ja Puolustusvoimien viihdytystoimiston organisoimat kiertueet sotatoimialueilla. Viihdytystoimintaan osallistui monia tanssijoita: Hemmingin ja Nifontovan ohella heitä olivat mm. Airi Säilä, Irja Koskinen, Alexander Saxelin, Elsa Sylvestersson, Lydia Saxelin, Olavi Kuorikoski ja Into Lätti. Elokuva- ja iskelmätähtien sekä jutunkertojien ohella monella sotilaalla oli mahdollisuus nähdä ensimmäistä kertaa myös balettia.

Suomalaisen Oopperan baletti ei ollut yhteiskunnasta erillinen saareke, vaan tanssijat olivat mukana sodassa moninaisissa rooleissa. Kovasta työinnosta kertoo, että ensimmäinen ensi-ilta oli vain noin kuukausi rauhan sopimisen jälkeen, kun 26.10.1944 nähtiin uusittu versio satubaletista Onnen linna.

Aino Kukkonen