Arkistonhoitaja – tanssintutkijan tärkeä tuki

Kuva: Riikka Korppi-Tommola
Informaatikko Marjaana Launonen digimateriaalin äärellä. Kuva: Riikka Korppi-Tommola

Työympäristöni muuttui radikaalisti, kun harjoitussalit vaihtuivat arkistoihin. Arkistojen hiljaiset hyllyt vetosivat puoleensa. Työstä arkistoissa ei tosin olisi tullut mitään ilman päteviä arkistonhoitajia. Niitä, jotka hallitsevat hyllyjen sisällöt ja opastavat oikeiden lähteiden äärille! Muutama kivi on matkalla käännettävä ennen kuin arkistolähteet vääntyvät tutkijoiden tulkinnoiksi, mutta alkutaivalta helpottaa tiivis yhteistyö arkistovastaavien kanssa.

Suomessa ei ole varsinaista tanssin omaa arkistoa, kuten esimerkiksi Ruotsin Dansmuseet. Tosin esittävien taiteiden valtakunnallinen erikoismuseo, Teatterimuseo, keskittyy teatterin lisäksi täysipainoisesti myös tanssitaiteen kokoelmiin ja aineistojen keruuseen. Museon tanssiaineisto sisältää kiinnostavien henkilöarkistojen lisäksi kattavan leikekokoelman koko tanssikentän toiminnasta ja osa Kansallisbalettiakin koskevasta materiaalista löytyy siitä. Teatterimuseon tietopalvelun korvaamattomana tukena ovat tutkija Pälvi Laine ja arkistonhoitaja Eeva Mustonen.

Läheskään kaikilla taidealan instituutiolla ei ole arkistovastaavaa. Yleensä arkistojen järjestelmällinen kokoaminen saati kehittäminen jää päivänpolttavien tehtävien varjoon. Näin ei onneksi ole käynyt Kansallisoopperan laajan ja mittavan, yli sadan vuoden menneisyyden materiaalien suhteen.

Informaatikko Marjaana Launosen monipuolinen toimenkuva

Suomen Kansallisoopperan ja -baletin arkistovastaava, informaatikko Marjaana Launonen arvelee, että hän taitaa olla yksi niitä harvoja suuressa taideinstituutiossa, jonka katse on käännetty menneisyyteen. Launonen aloitti toimessaan täysipäiväisenä vuonna 2011 työskenneltyään sitä ennen Teatterimuseolla. Ooppera oli jo aiemmassa arkistoprojektissa tullut tutuksi. 

Marjaanan toimenkuva koostuu pääasiassa kolmesta osa-alueesta. Suurinta osaa työaikaa on viime vuosina hallinnut oopperan ja baletin dokumenttienhallintajärjestelmän käyttöön ja kehittämiseen liittyvät tehtävät. Järjestelmää kehitetään yhdessä talon eri osastojen kanssa, mutta Marjaana toimii järjestelmän pääkäyttäjänä ja muun muassa perehdyttää uudet käyttäjät siihen. 

Historiallisen arkiston hoitamiseen on jäänyt vähemmän aikaa. Esimerkiksi vanhan, vielä järjestämättömän materiaalin läpikäymiselle ei viimeaikoina ole riittänyt aikaa saati resursseja. Paljon vuosien varrella on onneksi saatu tehtyä, luetteloitua ja digitoitua. Siten laajasta aineistosta pystyy  hakusanojen avulla etsimään tarkennuksia – näin ei ole ollut kauaa oopperalla. Arkistohyllyjen täyttäminen mappikansioilla alkaa olla historiaa. Kaikki tieto pyritään tallentamaan sähköisesti, poikkeuksena muutamat aineistot, kuten esitysten käsiohjelmat. 

Kolmantena osa-alueena Launosen työstä on tieto- ja tutkijapalvelut niin talon sisäistä kuin ulkoista käyttöä varten. Kyselyitä oopperan ja baletin menneisyydestä voi tulla ympäri maailmaa. Parhaillaan tutkijapalvelu on vilkasta: Kansallisbaletti100 -tutkijaryhmä tekee kävijämäärän täyttöasteeseen huomattavan piikin. 

Yksi Marjaanan työn missioista kuuluu ”Menneisyys täytyy saada säilymään.” Kuva: Riikka Korppi-Tommola

Paperipinoista digitalisaatioon

Viime vuosien suuri projekti oli Encoretietokannan rakentaminen tiimityönä. Tietokannasta on valtava apu tutkijalle, ja se on kiinnostava  myös laajemmalle yleisölle. Encoresta löytyvät näppärästi teosten ensi-illat tekijöineen, näytösten roolilistat ja koreografit. Yksittäisten tanssijoiden nimihaut avaavat koko pitkän työhistorian rooleineen. Suunnitelmissa on kehittää tietokantaa edelleen vastaamaan paremmin tutkijoiden tarpeita, Marjaana toteaa. 

Henkilökohtaisesti läheisimpinä materiaalina Marjaana kokee visuaalisen aineiston, erityisesti valokuvat, joiden parissa hän työskenteli jo aiemmissa työtehtävissään. Valokuvien digitointi oli jo  käynnissä, kun Marjaana aloitti työssään. Digitoidusta aineistosta löytyy nyt suuri määrä kuvia niin median kuin tutkijoiden käyttöön.

Informaatikon työ on välillä yksinäistä, vertaistukea Marjaana saa Teatterimuseosta sekä muista pohjoismaisista vastaavista taloista. Näkyvyyttä työlle toki soisi lisää. Kiehtovaa on elää yhdessä arkistolöytöjen äärellä ja saada aiemmin askarruttaneisiin kysymyksiin vastauksia. Kun vuosikymmeniä järjestetyt ja digitoidut aineistot palvelevat ja hyödyttävät arjessa jotakuta, ilahduttaa se myös arkistovastaavaa.

Tanssin ja tulevaisuuden arkistojen täydentämisestä Marjaana näkee kiinnostavia ulottuvuuksia: ”Tanssiesitystä on äärimmäisen vaikea arkistoida. Valokuvat tai videot eivät tee oikeutta katsojakokemuksille salissa. Olisi hyvä, että jälkipolville jäisi sekä tekijöiden, taiteilijoiden että yleisön kokemuksia. Hyvin on jo saatu aineistoa haltuun, on valokuvia, puku- ja lavastusluonnoksia, videoita, asiakirja-aineistoja, lehtikritiikkejä, mutta katsojien kokemuksia voisi tallentaa laajemminkin.”

Riikka Korppi-Tommola

JK.

Arkistovastaavien apu on ylellisyyttä tanssintutkijalle! Se korostuu varsinkin silloin, kun tutkimusaineistoa on toisinaan etsittävä teatteri-, tanssi- ja sirkusryhmien toimitilojen täyteen ahdettujen kaappien epämääräisistä paperipinoista. Kerran selailin lehtileikkeitä Tuusulassa. Muistini ei tarkenna, olinko sillä kertaa enemmän hämmennyksen vallassa upeasta vanhasta leikekirjasta vai huoneiston kylpyhuoneessa ammeessa lojuvasta boakäärmeestä. Boasta tosin ei juurikaan ollut apua tanssija Orvokki Siposen sukulaisen,  klovni Pelle Sivo Siposen jälkiä seuratessani – lukuun ottamatta vireystilani ylläpitoa!